12. päivä
Torstaissa mennään. Eilen oli taas hauska seurata pentusten baarikäyttäytymistä. Kiia kun hyppää laatikkoon, alkaa ihan mieletön vilske piipityksellä säestettynä. Pennut alkavat jo saada jalkoja alleen. Jokainen yrittää kiirehtiä parhaimmille apajille ja sitten kun kaikki ovat asettuneet paikalleen, alkaa armoton nyhtäminen ja pikku tassujen polkeminen. Tästä pienen hetken kuluttua vuolas anniskelu alkaa, ja pienten tirriäisten hännät heiluvat ja tiskiltä kuuluu tyytyväinen yninä. Pienen hetken päästä tämä loppuu kuin veitsellä leikaten, ja pennut alkavat etsiä kuumeisesti toista anniskelupistettä yleensä hieman alempaa. Osa porukasta käy juomaan selälleen, osa hörppii kyljellään ja osa tyytyy perinteiseen vatsallaan pötköttelyyn. Kun massut ovat täynnä, on ihanaa kellistellä selällään ja venytellä nautinnollisesti samaan aikaan, kun äippä Kiia pissattaa ja kakattaa lapsukaiset. Vasta pesujen ja pisujen jälkeen porukka etsiytyy nukkumispaikoille ja alkaa vedellä hirsiä. Pöhköä sakkia kerta kaikkiaan.
Eilisillan painokisassa ei nähty suuria yllätyksiä, vaikkakin kärkikolmikoon saimme sinne uuden nimen . Tässäpä eilisillan painot pienimmästä suurimpaan:
Jumi 647 g
Kaneli 652 g
Usko 677 g
Oiva 716 g
Äksy 717 g
Jarru 720 g
Kettu 739 g
Viikonloppuna onkin tiedossa taas kuvaussessio. Toivottavasti maltatte odottaa sinne saakka.
torstai 1. heinäkuuta 2010
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti