torstai 1. heinäkuuta 2010

12. päivä

Sama päivä, samat kujeet. Unohdin kokonaan mainita, että kaikilla tytöillä olivat simmut auki jo eilen. Tänään maailman menoa halusivat alkaa tarkastella sekä Oiva ja Jumi. Meidän "pikkumies", Jarru, ummistaa silmänsä kaikelta ainakin toistaiseksi. Ovat ne tosin hieman raollaan, joten eiköhän se jarrumieskin huomenna jo ala maailmaa tutkailla.

Tämän illan painokisassa ei ole nähty muutoksia eiliseen. Kisaa johtaa edelleen Kettu 804 gramman painollaan, perästä tulee Jarru 794 gramman painolla. Kolmanneksi sijoittui tänä iltana Äksy 786 grammalla, mikä hieman kieltämättä yllätti minut. Äksy siis kirii hurjaa vauhtia kärkikaksikkoa. Neljänneksi tänä iltana tuli meidän alati herrasmies Oiva 756 grammalla. Viidenneksi sijoittui tasaisen varma Usko (737 g) mutta voitteko uskoa, että meidän tumma mies, Jumi, oli tänä iltana vasta toiseksi kevyin (720 grammaa). Kevyimmän pennun titteli meni siis Kanelille (704 g), joka kuitenkin eilisestä oli nostattanut painoaan huimat 52 grammaa. Ongelmana kisan suhteen Kanelin kohdalla on tietenkin se, että muut nostattivat vielä enemmän. :D

Ei kommentteja: