tiistai 15. kesäkuuta 2010

58. vuorokausi

Matemaattis-luonnontieteellisiä pohdintoja vol III.

Sitä kun silmät ristissä hirveällä kiireellä asioita tuumailee, niin suttahan sieltä tulee. Tarkistin uudemman kerran Nämpän pentupäiväkirjan ja totesin huijanneeni teitä, rakkaat blogini lukijat. Sain kuitenkin siitä niin karmeita omantunnontuskia, että minun on pakko tunnustaa, että olen sittenkin laskenut Nämpän tiineyspäivät ensimmäisestä astutuksesta niin, että ensimmäinen päivä on ollut 0 vrk. Viikot ovat siis vaihtuneet samana viikonpäivänä, mitä ensimmäinen astutus on ollut. Toisin sanoen muutan vielä kertaalleen noita päiviä tänne blogiin. Kolmas kerta toden sanoo. Kärsivällisyyttä ystävät hyvät.

Kiia on edelleen ollut melko vähäruokainen mutta jaksoi kuitenkin vetää ihan normi aamulenkin (30-40 min.). Liikkeet tuntuvat edelleen loistavasti. Eilen olin tuntevinani yhden pennun pään ja hänen vierustoveri riehui kuin mikä siinä vieressä. Lämpö nousi eilen illalla taas sinne 37,9:ään. Tänä aamuna se oli jälleen kerran sen 37,4. Oma villi veikkaukseni on, että meillä synnytetään torstaina tai perjantaina, sillä mieheni, Teemu, on silloin yötä poissa. Herra Murphylle tiedoksi, että olen kyllä kutsunut tänne apuvoimia.

Ei kommentteja: